Pune-blogi: osa 5

3.8.2012

Sain sitten kunnon vatsataudin, joka oli sen ajan kuin kesti just sitä, mitä se voi parhaimmillaan olla: toivoo, ettei kuolis ja kun huomaa, ettei kuolekaan alkaa jo toivoa, että kuolis, koska koko ajan tuntuu siltä, että kuolee. No onneksi ei kestänyt kuin yhden yön ja yhden päivän. Toivottavasti nyt vatsa oikeassa asennossa tähän maahan.

Olen nyt horissut täällä niin paljon kaikenlaista, että on jo aika kertoa tarkemmin, missä oikein olen. Aion puhua siis vähän asiaa. Olen Intian Punessa, se lienee jo selvää, Ramamani Iyengar Memorial Yoga Institutessa. Asun viidentoista minuutin kävelymatkan päässä instituutista Model Colonyn alueella.

Jotta instituuttiin pääsee opiskelemaan, täytyy olla saavuttanut harjoituksessaan määrätty taso ja harjoitusvuosiakin iyengarjoogassa pitää olla takana vähintään 8. Jotta tänne pääsee, täytyy olla myös oman opettajan suositus (eli omalla kohdallani suosittelija oli saksalainen pääopettajamme Rita Keller) ja hakemus pitää laittaa menemään vähintään kaksi vuotta ennen h-hetkeä. Tuntui kaukaiselta silloin joskus, kun paikkaa hain, mutta täällä sitä nyt, uskomatonta mutta totta, ollaan.

Täällä opiskelee kuukausittain satoja iyengarjoogaopettajia eri puolilta maailmaa, sen lisäksi myös paikalliset käyvät instituutissa viikkotunneilla. Minimiaika, jonka ulkomailta tullut voi instituutissa opiskella, on yksi kuukausi. Monet senior-tason opettajat ovat täällä 3-4 kuukauttakin kerrallaan. Kun tänne tulee, niin ymmärtää hyvin, että yksi kuukausi on ehdoton minimi.

En siis ole joogalomalla palmupuiden alla, vaan kouluttautumassa ja opiskelemassa.

Kun saavuin tänne, sain instituutista lukujärjestyksen, jossa on osoitettuna ne tunnit, joille minun pitäisi osallistua. Maksoin myös ekstramaksun, jotta pääsen seuraamaan kaikkia instituutin tunteja. Tähänastisen kokemukseni mukaan se oli erittäin hyvä sijoitus.

Meillä on joka päivä yksi ohjattu asanaharjoitus (1,5-2 h), paitsi perjantaisin pranaymaa Geetan (B.K.S:n tytär) vetämänä. Sunnuntait ovat vapaapäiviä. Aamutunnit ohjaa yleensä Prashant Iyengar (B.K.S:n poika), joitakin tunteja ohjaa Geeta sekä Iyengarin veljentytär Abhijata. Tänään sain kalenteriini myös Raya-nimisen joogaopettajan tunnin.

Ohjattujen tuntien lisäksi joogaopiskelijoilla on Instituutissa päivittäin 3 tuntia omaa harjoitusaikaa. Oman harjoituksen syventäminen onkin yksi tärkeä pointti täällä olemiselle. Yhteisharkoissa on myös kiinnostavaa sivusilmällä seurata, kuinka edistyneet kollegat eri puolilta maailmaa ja tietty B.K.S. itse tekevät omia harjoituksiaan. Monta vaikuttunutta hetkeä olen jo salissa saanut viettää.

Sali on aina aamutunneilla tupaten täynnä. Matot ovat vieri vieressä ja välillä vähän lomittain ja päällekkäinkin. Ohjatuilla tunneilla avustajat ovat isossa roolissa myös tilan organisoimisessa, jotta kaikille löytyy paikka harjoitella. Harjoitusilmapiiri on vakava ja karu, mutta erittäin hedelmällinen ja inspiroiva.

B.K.S. Iyengar harjoittelee aina kanssamme aamupäivisin vapaissa harjoituksissa. Kun guruji harjoittelee jooga-asanoita, niin siinä on muutama opettaja ympärillä huolehtimassa ja avustamassa välineiden kanssa. Tällä viikolla hän on tehnyt enimmäkseen tuettuja taaksetaivutuksia, tänään aika hurjiakin sellaisia. Herrahan ei ole mikään ihan eilisen teeren poika, koska ikävuosia on takana jo 94. Tänään Iyengar alkoi opettaa yhtä avustajistaan yhtäkkiä kesken harjoituksensa ja vähitellen ympärille kerääntyi katsomoa. B.K.S. saa noin yleisesti treenailla ihan rauhassa omassa kulmassaan, mutta silloin, kun hän alkaa kommentoida, niin kaikki haluavat tilanteesta ilon irti. B.K.S:llä on muuten salissa oma paikka, jossa hän harjoittelee. Siihen ei sovi omaa mattoaan koskaan pökätä.

Ystäväni ja kollegani, joka on täällä myös ja jonka kanssa minulla on ilo jakaa asunto, pitää myös blogia täällä olemisesta. Hänen bloginsa löydät: http://joogaa.wordpress.com/x/