Muotiblogi

Tämä on elämäni ensimmäinen muotiblogi. Jännittävää. Pian varmaan hukun kaikkien makeiden brändien tuotelahjoihin niin kuin muotiblogaajat tapaavat hukkua. Tavallaan olen myös vähän kauhuissani, koska inhoan tavaroita.

En aio nyt panna päälleni kivoja kirppiksiltä ostettuja kolttuja ja ottaa sitten söpösiä valokuvia itsestäni niin kuin muotiblogaajat yleensä tekevät. Aion kertoa teille suusanallisesti, mikä on kuuminta hottia Nyy Joorkissa Amerikan Yhdysvalloissa juuri nyt. Etenkin Manhattanilla, ihanien ikikolmikymppisten kuten Carrie Bradshaw&co:n, viihtyisillä kotikonnuilla.

Olipa päällä jakkupuku, shortsit, minihame, röyhelökukkamekko, boyfriend-farkut, chinosit tai pillihousut, niin jaloista löytyivät tadadadaa: kumisaappaat. Joka ainoalla itsetietoisella manhattanladyllä oli jaloissaan kunnon lantsarit. Satoi tai paistoi. Piikkikorot, sandaalit ja kaiken maailman ballerinat olivat ehdottoman out. Minä olin niin last season paskasissa tennareissani, että hoh hoijaa.

Tietenkään NE eivät olleet mitkä tahansa tallisaappaat.  Jokaisen ladyn pitkävartisen kumisaappaan sääriosassa luki Hunters. Kaikki muut lantsarit oli niin out ja junttii. Uljaiden huntersnaisten seassa vaeltaessani kiinnostuin ensimmäisen kerran elämässäni kumppareiden hinnoista: manhattanilaismalliset perus-Huntersit irtoavat kenkäkaupasta noin 130 dollarilla (jos eivät olleet loppuunmyydyt) ja googlaamalla löysin Huntersin nettikaupan, josta löytyi aivan ihania muotikumppareita, joista voi halutessaan pulittaa kaikenlaisia summia rahaa, mm.  noin 250 taalaa . Etolan kymmenen euron halpiskumpparit jaloissaan ei siis kannata Manhattanin lantsarisisterseihin jättää klubihakemusta.

Olen tunnetusti erittäin käytännöllisen tyylin ystävä ja riemuitsin ensin kumpparibuumista. Katselin saapasjalkoja ja tunnustelin Bleecker Streetillä kämmenelläni, että tuliko muutama vesipisara vai ei. Taisi tulla joo. Ei niin paljon kuitenkaan, että varpaat olisivat kostuneet. Seuraavana päivänä paistoi aurinko. Edelleen Hunterseja kaikkialla. What?

Jossain vaiheessa huntersbongausuraani tulin jo vähän surulliseksi. Ensi vuonna NE eivät luultavasti ole enää ole in, vaikka tulisivat vuosisadan kestosateet ja käytännön elämä suorastaan huutaisi Hunterseja.  Ensi vuonna manhattanladyt joutuvat kipittämään samanlaisissa Manolo Blahnikeissa tai mikäikinäonkaansilloinin-kengissä säässä kuin säässä. Ei ole helppoa olla mukana rytmissä ja asua Manhattanilla.

Ei, ei tietenkään: Kaupungissa ei satanut kertaakaan niin paljon, että korkeavartisia Hunterseja ois oikeesti tarvittu. Ja miesparat! Yhdelläkään miehellä en nähnyt koskaan kumisaappaita, en edes silloin kun ihan vähän satoi.