19. Kesäkuu 2019
Kevät 2020: retriitit ja matkat
 Kevään 2020 ylelliset Gardan retriitit ja uutuutena Tuomiston kartanon joogaretri... Lue lisää
19. Kesäkuu 2019
Workshopit, kurssit ja tapahtumat syksyllä 2019
Syksy 2019! Katja Liljan (os. Keränen) ohjaamat kurssit ja workshopit   Iyengarjooga... Lue lisää
29. Maaliskuu 2019
Katja Keräsen ohjaamat workshopit kesällä 2019
 Iyengarjoogan® Dharana-workshopit Studio Yamassa Helsingissä, kesä 2019 Al... Lue lisää
7. Joulukuu 2018
Kevät 2019: kurssit ja workshopit
Katja Keräsen ohjaamat kurssit, viikkotunnit ja workshopit keväällä 2019 ... Lue lisää
20. Kesäkuu 2018
Liikunnalliset viikonloput ja workshopit syksyllä 2018
Tule mukaan liikunnallisiin viikonloppuihin ja workshopeihin syksyllä 2018Hellitä hetke... Lue lisää

Tiedettä vai taidetta

15. Tammikuu 2011 - 22:59

Olen niin lopen kyllästynyt tuohon otsikon vastakkainasetteluun. No joo, ymmärrän, että se on relevantti silloin, kun taistellaan kouluopetuksessa määrärahoista ja tuntimääristä. Koulussa homma menee tällaisen oudon jaottelun mukaan, koska joskus opetettavien asioiden ajallinen organisointi vaatii ehkä kummallisia lokeroita. Taideaineet tuntuvat olevan potkupalloina, kun on niin paljon muutakin opetettavaa. Ajatellaan, että taide hoituu ikään kuin siinä sivussa ilman sen kummempia panostuksia.  Tämä on tietenkin väärin. Taidetta pitää olla sekä taideaineina, että myös nk. tiedeaineiden maustajana. Taidetta on myös muu kuin kuvaamataidon tunnilla taiteiltu surrealistinen inspiraatiopläjäys tai musatunnilla laulettu hummanihei. Taidetta tai taiteen kaltaista suhtautumista maailmaan voidaan opettaa vaikkapa esittelemällä taideprojekteja, jotka kommentoivat ajankohtaista tieteellistä tai yhteiskunnallista ilmiötä. Kun esimerkiksi bilsassa puhutaan aivoista, niin samalla voidaan sivuta sitä, mitä taiteilijat ovat aiheen tiimoilta tuottaneet jne.

Olin tänään tieteen päivillä Helsingin yliopistossa ja seurasin mm. luentosarjaa aiheesta \"Tarvitaanko taidetta?\".  Professori Kari Kurkela Sibelius-Akatemiasta puhui tieteestä suppeakaistaisena näkökulmana maailmaan, kun taas taide on laajakaistainen näkökulma maailmaan. En ymmärtänyt jakoa ollenkaan, vaikka intuitiivisesti voin hahmottaa, mitä professori halusi meille kertoa. Kurkela perusteli väitettään mm. tieteen tarkkarajaisuudella, rationaalisuuden periaatteella, tietyn väitteen ympärille kerrytetyillä \"totuusväittämillä\", jne. Taiteessa taas ei Kurkelan mukaan ole varsinaisia totuusväittämiä, eikä taide määrity tarkkarajaisena, taiteessa \"totuudellisuus\" rakentuu luovuuden, kommunikoivuuden jne. kautta.

Aika suppealta kuulosti Kurkelan näkemys tieteestä ja toisaalta aikamoisen romanttiselta näkemys taiteesta. Monet tieteen oivallukset, kuten vaikkapa Galilein kaukoputket, Einsteinin suhteellisuudet, Darwinin evoluutiot, Merleau-Pontyn fenomenologiat, ovat olleet hyvinkin rajoja rikkovia ja osin jopa silloisen rationaalisuuskäsityksen tuolla puolen. Minulle nämä ovat malliesimerkkejä tieteestä, joka on samalla ollut uutta luovaa, maailman uudesta, yllättävästä kulmasta näyttävää taidetta. Tiede kulkee parhaimmillaan ehdottomasti laajakaistaista tietä, mutta jotta kaistat saadaan auki, niin tarvitaan myös sitä suppean kaistan näkökulmaa, joka auttaa selvittämään, mitä näistä asioista on ajateltu aiemmin ja mitä ajatellaan nyt.  Tarvitaan jonkinlaista perustietoa tai taitoa asioista, jotta niitä voidaan kritisoida ja uudistaa.  

Tieteen kehittymisen ehtona on, että se on laajakaistaista. Suppeakaistainen \"totuuden\" ympärillä pyöriminen johtaa dogmatismiin. Tiede ei ole virheetöntä yhdenlaisen rationaalin ympärillä pyörivää, vaan se perustuu jatkuvaan koetteluun, kritiikkiin ja uusiutumiseen. Tieteen perustana ei voi olla suppea kaista, koska tieteen pitää olla aina valmis korjaamaan suuntaa, kun vastakkaisten väittämien kumuloituminen alkaa horjuttaa vanhoja hypoteeseja.  Jos tiede jää pyörimään suppealla kaistalla, niin se ei ole tieteen vika itsessään, vaan sitä tekevien ihmisten suppeuden ongelma.

Taiteen kenttä ei ole myöskään yksinomaan mitään laajakaistaista ilakointia. Taiteen kentällä tehdään paljon asioita ja taiteen tekoja, jotka ovat hyvinkin suppeakaistaisia, tarkkarajaisia ja tiettyjen valittujen totuuslauseiden kannattelemia. Professori Kurkela unohti, että taiteen tekemiseen liittyy usein myös pitkiä aikoja, jolloin taiteen \"tekniikoita\" harjoitellaan hänen määrittelemän suppeakaistaisuuden periaatteen mukaisesti. Diplomipianistina professori Kurkelakin on joutunut tarkkarajaisesti ja rationaalisuuden periaatteisiin nojautuen opettelemaan pianonsoiton perusteet ennen kuin on päässyt toteuttamaan laajakaistaista luovuuttaan. Samanlainen suppeakaistainen oppimisprosessi kuuluu useimmiten myös tieteeseen. Kun ymmärtää diskurssia, konventioita ja asian historiaa, niin se saattaa kirkastaa ja avata myös laajakaistaista ajattelua.

Suppeakaistaisuus ei ole yksin tieteen ongelma tai vahvuus, kuten ei laajakaistaisuus taiteen. Molemmissa elää mahdollisuus kumpaankin ajattelutapaan. Näitä näkökulmia voi myös vuorotella, raja-aitoja rikkoa ja siitä voi syntyä tai olla syntymättä jotain kiinnostavaa. Luovuus ei ole taiteilijoiden laajakanavaista yksinomaisuutta, vaan sitä tarvitaan roppakaupalla merkittävän, ajatuksia herättävän tieteenkin teossa. Tiede on parhaimmillaan uusien oivallusten, järjen ja suurten tunteiden pelikenttä siinä missä Monetin impressiot tai Dostojevskin rikokset ja rakkaudet.

Että tarvitaanko taidetta? No tietty joo: arjen näkemiseen uusin silmin, maailman ymmärtämiseen, yhteyksien hahmottamiseen, kommunikoimiseen, nautintoaineeksi, ärsytyksen lähteeksi, oivallusten areenaksi, elämyksiksi, tieteen tekemiseen...Taide on ihmiselle luonteenomainen tapa hahmottaa maailmaa siinä missä tiede, uskonto tai vaikkapa viettien seuraaminenkin.

Kommentoi

Nimesi:

Kommenttisi:

captcha
Kirjoita kenttään yllä olevat merkit:

 
border border