Kevyt liikenne ja lenkkeily
Kuntoliikuntaliitto ja Liikuntatieteellinen seura ovat ahkeroineet tämän vuoden "Active Cities" - nimisen kampanjan kanssa. Yksinkertaisesti ja ytimekkäästi ilmaistuna kampanjan aikana pohditaan sekä kotimaisissa että kansainvälisissä konferensseissa ja palavereissa huokeita mahdollisuuksia lisätä kaupunkien liikunnallista houkuttavuutta.
Minulla on lenkkeilyn äänen kannattajana ehdotus aktiiviseen kaupunkipolitiikkaan. Ehdotuksen toteuttaminen ei maksaisi mitään.
Asfaltein peitettyjen kevyen liikenteen väylien lenkkeilyhoukuttavuus tuplaantuisi mikäli niiden vierustoille jätettäisiin pienet siivut polkumaista avointa maastoa. Leveyttä polulla ei tarvitsisi olla kuin puolisen metriä. Siinä pääsisi fiilistelemään luontopolun tuntumaa jalkojensa alla urbaanissa ympäristössä. Polkua ei tarvitsisi tampata tai hoitaa, koska me poluilla tossuttelijat pitäisimme urat kirkkaina.
Nykyään me kaupunkilenkkeilijät saamme useimmiten tyytyä asfalttialustoihin myös sellaisilla osuuksilla, joilla polun jättäminen pientareelle olisi pientä ajattelua käyttäen ollut hyvin mahdollista. Asfaltit on monin paikoin täysin turhaan vedetty niin kiinni ojiin tai pensasreunamiin, että pehmeällä alustalla ponnistelu saa jäädä haaveeksi. Tämä koskee myös monia puistoalueita.
Toki on niitä muutamia paikkoja, joissa piennarpolkua löytyy ja siellä me hiekkaa kenkiemme alle kaipaavat hölkkääjät olemmekin pistelleet ahkerasti tossua toisen eteen. Lisää piennarpolkuja saisi tulevaisuudessa jättää kiitos, niin lenkkeihinkin saisi vähän vaihtelua.
Ja sitten vielä pieni vinkki toimikunnille: kun aktiivista kaupunkia suunnitellaan, niin ehdottoman tärkeää olisi kuulla niitä ihmisryhmiä, jotka käyttävät/käyttäisivät kaupunkimaisemaa harrastukseensa. Heiltä saa kaikkein käytännöllisimmät ja toimivimmat vinkit aluestruktuurin järjestämiseksi. Tämä tulee myös edullisemmaksi kuin järjestää tyhjäkäynnillä toimivaa, mukavalta näyttävää ja kuulostavaa, mutta toimimatonta liikuntakulttuuria.
Kun rakenteet toimivat, niin sekä suunnittelijoilla että meillä harrastajilla on parempi mieli.